Katso kustantajan sivuilta: linkki

MIKSI KIRJOITIN JA MISTÄ



Kirjoittaminen on minulle helpompaa, kuin puhuminen. Tämän olen joutunut kokemaan monesti esimerkiksi työelämässä, jossa toisinaan oli tarvetta esiintyä suullisesti. Se tapahtui usein kankeasti, mutta heti, kun asetuin kirjoittamaan, alkoi ajatus kulkea selkeämmin.

Kuten tuossa oman itseni insertissä jo mainittiin, olen kirjoitellut melkein aina jotakin. Lapsuuden seikkailuja, erilaisia tarinoita ynnä muuta. Intiaanitarinoita kirjoittelin poikasena monet vihkot täyteen. Valitettavasti ne eivät ole säilyneet. Lomapurjehduksiltamme on kasa laivapäiväkirjoja, joissa retkien tunnelmia, maisemia ja kokemuksia on tallennettu jne.
Kun sitten aikanaan kiinnostuin sukututkimuksesta ja pengoin vanhoja asiakirjoja, tuli usein mieleeni se, mitä näiden yksittäisten tietojen taakse kätkeytyi. Millainen oli se elämä, mistä ne kertoivat. Esille tuli monia järkyttäviäkin kohtaloita, joista kuitenkin aikakirjoissa oli vain lyhyt toteamus. Mitä kaikkea näiden merkintöjen taakse mahtoikaan kätkeytyä.

Kirjoitin romaanin, jossa perustava kehys on tositarina 1800-luvun lopulta. Se on viipale torppari Eerik Törnin (tosiasiassa Eerik Virta) elämää. Esikuvana on isoisäni isän vaiheet kyseisenä aikana, mutta koska kehyksen ympärille on punottu monta muutakin tarinaa, sekä totta, että fiktiota, on nimet muutettu. Elämä romaanissa on käsittääkseni sellaista, kuin tänäkin päivänä, vain aika on toinen. Ihmiset rakastuvat, pettävät, juopottelevat, ovat kateellisia toisilleen, tekevät rikoksia ja kaiken takana on mystinen kohtalo ja suuri sattumien summa.

Jokainen kirjailija ammentaa myös itsestään ja todellisuus, fiktio ja minä muodostavat sekoituksen, josta teksti syntyy. Romaanin henkilöt pohtivat uskon olemusta ja ihmisen kohtaloa. Se on ollut osamme aina ja on kaiketi oleva tästä eteenkin päin aina.

Etukannen kuva on isoäitini äidin, Liisa Esaiaksentytär Nummelinin (1857-1942) mökki Pohjanmaalla, Isokyrössä. Se ei liity itse tarinaan, mutta kuvastaa sitä aikaa.

Kirjani takakansiteksti:

Virta on synnyttänyt elämää. Sen varrelle on syntynyt kulttuuri, elämä ja kylä. Elämä on kuin virta. Me kuljemme sen mukana ja niin kulkevat muut siinä mukanamme.

Sukuni vaiheita tutkiessani mietin samalla, mitä he ehkä tunsivat ja kuinka elivät. Mikä oli se yhteisö, johon he kuuluivat. Miten he kestivät suuren onnettomuuden, joka heitä kohtasi? Miksi opettajaa nuhdeltiin julkisesti? Miksi nimismies nöyryytti pastoria seurakunnan edessä? Miksi alttaritaulun Jeesus kohottaa maljaa? Miten kartanonomistajan perustaman koulun maallikkosaarnaajaopettaja vaikutti kyläyhteisössä? Minne katosi morsian mustissa vaunuissa? Mikä oli se elämänvirta, josta nämä lukuisat huomiot, suullisesti periytyneet kertomukset ja merkinnät dokumenteissa kertovat.

Näistä kudelmista on syntynyt fiktiivinen tapahtumien verkko, joka on sitä elämän virtaa. Kieli on se väline, jolla tästä kerrotaan. Tavallinen kansa käytti kieltä, murretta, joka on jo katoamassa, mutta joka on ollut Itäuusmaalainen murre. Kartanoissa ja virkamieskunnassa puhuttiin paljolti ruotsia ja kansakouluopetus järjestettiin molemmilla kielillä. Myös läheisin kaupunki oli ruotsinkielinen.


Takakannen kuva on Falkenbergien suvun kuva-albumista ja kuvaa hyvin kartanoväen pukeutumistyyliä tuolta ajalta.



Osallistuin kirjallani vuoden 2009 Möllärimestari- omakustannekilpailuun, jonka järjestää Päätalo-instituutti Taivalkoskella.
En päässyt palkinnoille, mutta koska raati arvosteli kirjani parhaimmistoon kaikista 200 kirjasta, liitän tähän kyseiseltä organisaatiolta saamani kirjeen, jossa on myös arvosteluraadin yksityiskohtaisempi arvio kirjastani.