METSÄSTYS VOI OLLA MUUTAKIN, KUIN SAALISTAMISTA



Poikasena olin lukenut A.E. Järviseni. Ihailin eräelämää, jossa taitava metsästäjä vaeltaa rannattomilla saloilla. Hän pystyttää laavunsa illalla ja paneutuu levolle. Repussa on eilen ammuttu metso. Hanget kimaltavat timanttien tavoin aamuauringossa tai iltarusko värjää punertavat syyslehdet ja ruskan. Ihminen on yhtä luonnon kanssa, arvostaa ja näkee sen kauneuden.

Toisinaan yritin Äijälammen retkilläni tavoittaa tätä tunnelmaa ja herkkyyttä aistia erämaan henkeä. Eipä se juurikaan onnistuntu, eikä minulla ollut mahdollisuutta päästä Loimaalla toimiviin metsästysseuroihin, sillä se olisi edellyttänyt maan omistamista. Niinpä nämä asiat hautautuivat vuosikymmeniksi jonnekin taustalle.

Kun sitten olin jo ikämies ja lapset maailmalla, tuli mieleen sekin, että onko elämällä enää mitään muuta tarjottavanaan, kuin kaikki se, mikä oli jo tuttua ja koettua. Metsästys nousi jäleen esiin, ja tällä kertaa maanomistusasia ei ollut enää esteenä. Annan suvun omistamat metsät olivat jo kauan olleet Haminalahden Metsästysseuran metsästysmaita ja isoisä, "Womma-pappa", eversti, oli ollut metsästysseuran kantavia voimia, Eero-ukki pitkäaikainen jäsen (vaikkei metsästänytkään) ja Rainer (lankomies) jo kauan aktiivinen seuran johtokunnan jäsen.

Hirvenmetsästyksestä muodostui pian minun kohdallani tärkein metsästyksen muoto, sillä pitkä etäisyys jahtimaihin asetti luonnollisen esteen jokapäiväiselle tai hyvin lyhyellä varoitusajalla tapahtuvaan jänis- tai lintujahteihin. A.E. Järvisen kaltaiset romanttiset hetket ja kuvitelmat tosin saivat aivan erilaisen sävyn yllensä, mutta elämykset ovat olleet ainutkertaisia ja hyvin voimakkaita. Lisäksi astuin aivan uuteen toveripiiriin, jonka jäsenet ovat minulle uudella tavalla suuntautuneita luontoon ja sen kokemiseen. Monia hienoja yksilöitä, joista olisi paljon opittavaa, jos kykyä siihen vain riittäisi.

Alun alkaen halusin laajentaa metsästysharrastuksen myös laajemmalle, kuin pelkkiin jahtiretkiin. Rakensin Haminalahteen, Hovin maille uudentyyppisiä ruokintakatoksia riistan talviruokintaan. Uutta niissä oli vanhoihin siinä, että myös kauralle oli varattu annostelijapaikka tavallisen heinähäkin lisäksi. Rainer innosti minua tekemään myös hirvitorneja, joita sitten syntyikin muutaman kesän aikana peräti kuusi kappaletta. Niissä oli uutta vanhoihin näkemiini torneihin se, että kiipeämistä torniin oli helpotettu tekemällä tikkaista kaltevat, eikä pystysuorat. Lisäksi suunnittelin ne sellaisiksi, että pääasiallinen asento oli istuva ja edessä oleva puomi toimi aseen tukitelineenä.

Kuopio on alueena jo niin pohjoisessa, että metsäkauriit ja valkohäntäpeurat eivät oikein menesty siellä. Kun sitten Askolan mökilläni havaitsin kyseisiä kauniita eläimiä esiintyvän, päätin aloittaa niiden talviruokinnan mökkini läheisyydessä, Keijon omistamalla pienellä peltotilkulla, joka on sopivan rauhallisessa paikassa vanhan riihen takana. Sinne rakensin hieman järeämmän ruokintakatoksen ja suureksi ilokseni siellä on alkanut käydä valkohäntäpeuroja säännöllisesti.




Askolan ruokintakatos rakenteilla


Tilava kauran syöttölaite johon mahtuu kerralla yksi säkillinen.


Komea peurapukki alkoi heti käydä ruokintapaikalla.


Pienisarvinen pukki sai tavallisesti odottaa vähän sivummalla, kunnes sen vuoro tuli.


Naaras vasoineen


Alfapukki ja naaras


Hirvitornin piirustus ja päämitat


Juho tutustuu hirvitorniin maastossa


Ampumaharjoittelu on tärkeässä osassa metsästystä


Tulokset kirjataan


Eikan maljasta kisataan myös haulikolla


Palkintoja on hauska saada ja antaa


Karhukorven ruokintakatos. Tällaisia rakensin kerralla kolme kappaletta


Seuran puhaltajat tilasivat kuvan esitteeseensä