SAMAA KOULUA KÄYTIIN



KOULUTOVEREITA

Yhteistä koulua käytiin ja samoja iloja ja suruja koettiin. Kun koulutie päättyi, tiet erkanivat ja vain ani harvaan luokkatoveriin jäi enää yhteys. Kuitenkin nuo lapsuuden kokemukset olivat juuri niitä, jotka ovat sen jälkeiseen elämään vaikuttaneet mitä suuremmassa määrin. Ne olivat niitä peruspilareita, joille koko elämä on rakentunut. Mukaan mahtuivat ensimmäiset ihastumiset, luokkasormusten vaihdot, se viiltävä tuska, joka siitä seurasi, kun huomasi, että ei ollut hyväksytty. Tulivat myös murrosiän kuohut, tupakanpoltto salapaikoissa jne. Mutta oli myös paljon ilonaiheita.
Törmäsin koulutielläni jo varhain siihen tosiasiaan, että en ollutkaan kaikessa hyvä. Se masensi ja vaikutti ehkäpä pysyvästi asenteisiini ja mieleeni. Myöhemmin totesin kyllä, että ainakin osa näistä vaikeuksista oli sellaisia, jotka toisenlaisilla metodeilla ja toisissa olosuhteissa olisivat saattaneet olla toisinkin. Kielissä minulla oli aina ehdot, mutta päästyäni tekemisiin elävän kielen kanssa, ne alkoivat vähitellen avautua. Kirjoitin iltaoppikoulussa ällän ruotsista, vaikka se oli oppikoulussa ainainen murheen ja masennuksenaiheeni saksankielen ohella.


Jos tunnistat itsesi joistakin noista kuvista, jotka olen tähän liittänyt, niin otapa yhteyttä esimerkiksi tämän sivun alalaidassa olevalla sähköpostilinkillä. Olisi hienoa kuulla, miten se elämä, jota yhdessä aloittelimme, sen varhaisimmilla askelmilla, miten se on sen jälkeen mennyt.


Kansakoulun kolmas ja nelosluokka, opettaja Elsa Puro, myöh. Nätkynmäki

Oppikoulun neljäs

Oppikoulun viides (luokallejäännin jälkeen) pojat kemianluokassa

Oppikoulun viides, tytöt

Joulukuvaelma oppikoulun viidennellä

Kauppaopiston kävin Loimaalla 1963(syksy) -1965(kevät)


Luokkatoverit: 1. Leena Alhanen, 2. Ritva Kuusikorp,i 3. Irma Aalto, 4. Aili Torikka, 5. Jorma Alhanen, 6. Hannu Soininen, 7. Hellevi Leino, 8. Sirpa Kohonen, 9. Ilkka Tamminen, 10. Rauno Haapala, 11. Arvi Kuusela, 12. Simo Laaksonen, 13. Arto Arvonen, 14. Tarja Kylä-Urpo, 15. Leeni Suoranta, 16. Sirpa Kallioinen, 17. Ulla Ojalainen, 18. Laila Leino, 19. Liisa Pihko, 20. Annikki Aaltonen, 21. Terttu Ahlstedt, 22. Lea Savonen, 23. Marita Salonen, 24. Reino Lepola, 25. Reijo Virtanen, 26. Erkki Reunanen, 27. Yrjo Jaakkola, 28. Veikko Kuusisto, 29. Marita Suvitie, 30. Tuula Lammi, 31. Leila Lehtonen, 32. Taina Huuhka