MIKSI SAVISEUDUN POIKA PURJEHTII



Scanmar 345:n ruorissa Espoon edustalla

Otsikko on ainakin sikäli aiheellinen, että Loimaallahan on vain melko mitätön, kurainen joki. Mistä siis ainekset tällaiselle harrastukselle. Ehkäpä alkusysäyksenä toimi murrosiän itsenäistymiseen liittyvät myrskyt, jonka aallot toisinaan löivät korkeina. Olin kuullut kertomuksia merikokemuksista eräiltä tuttaviltani, joista varmaan kaikkein eniten asiaan vaikutti Salosen Reijo, Rexi, olinhan kerran hänen kesälomatuuraajanaan postissakin. Muutenkin hänen persoonansa voitti varauksettoman ihailuni. Niinpä pestauduin huonohkosti sujuneen keskikoulun suoritettuani Turun merimiesvälityksessä, "myllyssä", messipojaksi Bore-nimiseen laivaan.
Sittemmin palvelin vielä jungmannina ahvenanmaalaisessa Nancy Lee-laivassa ja lopuksi SHO - FÅA:n Ceres-laivassa. Olihan tietenkin uusi elämys, kun näki muitakin maita, kuin Loimaan. Siihen mennessä en ollutkaan käynyt missään ulkomailla. Perimmäinen tarkoitus tässä kaikessa oli kuitenkin ollut päästä todellisille kaukomaille. Se ei kuitenkaan onnistunut ja merimiesurani loppuikin varsin pian. Olosuhteet olivat ankeita, varsinkin talvella, ja toveripiiri hyvin yksipuolista.

Kuvaavaa asetelmalle on, että äitini 80-vuotispäivillä (lähes 50-vuoden kuluttua) hänen tuttavansa sanoivat, puheen käännyttyä näihin nuoruusvuosiini, että he kyllä rukoilivat silloin puolestani.

Näyttää siltä, että nuo rukoukset oli kuultu.


Tullauskirja


Nancy Lee Kielin kanavassaTässä laivassa palvelin jungmannina. Se oli kodikas pieni perätuuppari, ns. pykälälaiva. Nimitys tarkoitti sitä, että lainpykälällä oli säädetty mahdolliseksi hieman pienempi miesmäärä toteuttamaan liukuvaa kolmivuorotyötä (kolme merivahtia). Parhaat merimiesmuistoni liittyvät tähän laivaan.


Myöhemmin Espoossa tutustuin purjehdusta harrastaviin ihmisiin ja kaipuu merelle sai uudelleen vallan. Kun ajattelen, mikä siinä viehättää, on ehkä yksi syy tuo avaruus. Siinä on jotakin samanlaista, kuin Loimaan lakeuksissa, joita vain pienet metsäsaarekkeet pilkkovat. Taivas kaareutuu yllä kokonaisena, huimaavana. Rannaton meri antaa tunteen, että voi mennä mihin tahansa, vaikka maailman ääriin saakka.
Oma purjehtimisemme oli myös löytöretkeilyä. Jokainen uusi satamapaikka oli kuin löytöretkeilijän uusi manner. Jokainen hyväksi havaittu vanha paikka, kuin ystävä, jota kaipasi ja jota oli käytävä tervehtimässä kerran vuodessa. Siinä sen viehätys. Luonto saaristossamme on sanoinkuvaamattoman kaunis, luonnonvoimat rajuja ja
arvaamattomia.

NELJÄ PURJEVENETTÄ, NELJÄ PURJEHDUSVUOSIKYMMENTÄ UPEASSA SAARISTOSSAMME



ANNINA

Ensimmäinen veneemme oli Rock 20. Se oli ahvenanmaalaisen Birka-Marinin tuotantoa. Olimme ihailleet sitä venenäyttelyissä ja meitä ennen sellaisen oli jo hankkinut paras purjehdusystävämme Jukka, jonka Niseta-nimisellä pohjoismaalaisella 22:lla olimme ottaneet ensimmäiset tuntumamme tähän kiehtovaan maailmaan. Vene kastettiin Anninaksi (Annani = Annina).

"Rokki" oli 7,3 m pitkä ja 2,25 leveä, sen maston korkeus oli 8,5 m. Sisätilat muodostuivat neljästä makuupaikasta ja kaapistomodulista keskellä runkoa. Spriikeitin toimi keittiönä ja tilaa tuntui olevan ihan ruhtinaallisesti verrattuna matalaan ja puikulamaiseen Nisetaan. Vessaa ei ollut, eikä paljon muitakaan mukavuuksia. Moottorina toimi tavallinen perämoottori.

Ostimme veneen käytettynä ja entinen omistaja oli varustanut sen hyvin kattavalla purjevarustuksella. Isopurjeen lisäksi löytyi Fokka ja genoa, myrskypurje ja spinaakkeri. Lyhyen mastonsa vuoksi se oli vakaa vene ja sillä oli hyvä opetella purjehduksen alkeita. Pärjäsimme melko hyvin kelillä kuin kelillä. Teimmekin Rokilla ehkä enemmän ja uskaliaampia matkoja ja rantautumisia erilaisiin luonnonsatamiin, kuin koskaan sen jälkeen.


Rock Kytön selällä. Kuvan otti Jussi omasta veneestään.

Borstön eukko 1977

Jurmon männyn latva oli vielä vihreä vuonna 1977. Muu ympäristö oli karua ja paljasta.

Ålössä oli vielä 1978 laiturin sijasta vain yksi poiju kiinnittymistä varten.

Rokilla oli helppo mennä luonnonsatamiin

Sisätilat olivat hyvät verrattuna aikaisempiin kokemuksiimme. Edessä spriikäyttöinen liesi.


Purjevarustus oli hyvä. Spinaakkeri oli paljon käytössä.

Gasti ohjaa. Huomaa sormi, joka oikeaoppisesti näyttää sijainnin kartalla.


Hieno pikkusaari, jossa kuitenkin yöllä liian tuulinen paikka, kun tuuli yllättäen kääntyi.

Jurmon keisari valtakunnassaan 1980

Jurmon vanha mänty 1978

Hiittisten selällä saattoi tuulla kovaakin.

Koottava hiiligrilli oli tärkeä matkakumppani. Tässä ollaan Ålössä

Kesäistä Högråraa

Högsåra oli purjehduksiemme vakiokohde.

Söderö, hieno ankkuripaikka.
__________________

PIRATE

Perhe alkoi siitä sitten lisääntyä ja vaatimukset kasvoivat siinä mukana. Jälleen käytiin ahkerasti venenäyttelyssä ja viimein askelet alkoivat tihenevässä määrin suuntautua uudistetun Finn Express 83:n ympärille. Sen oli suunnitellut Eivind Still ja niitä valmistettiin Pietarsaarelaisessa telakassa.

Kaupat tehtiin niin, että syksyllä 1982 vietiin Annina-Rock-vene uuden veneen myyjälle vaihdossa ja keväällä 1983 saatiin uusi vene Haukilahden rantaan. Veneen nimeksi tuli Pirate. Nimensä mukaisesti teimme lasten kanssa kesälomapurjehduksistamme merirosvoseikkailuja, joita on tallennettu silloiselle kaitafilmillekin.

Finn Express oli 8,3 m pitkä ja 2.8 m leveä. Se painoi jo tonnin enemmän kuin Rock 20, eli runsaat 2100 kg. Masto oli 11,5 m vedenpinnasta ja se seisoi kannella. Sisätilat olivat luxusta Rockiin verrattuna. Oli erillinen keulaboxi, salonki kaksine punkkineen ja yksi pistopunkka, sekä tilava tavaratila paapuurin puolella. Pentterissä oli tiskiallas (merivesi) ja spriikeitin, sekä kylmäboxi (ilman koneistusta). Salongin pöytä taittui pois tieltä kätevästi. Vessakin oli, mutta se oli niin ahdas, että sen käyttö oli perin vähäistä varsinkin kun septitankki puuttui. Lämmityslaite asennettiin myös. Halusin sen (petroolikäyttöinen Wallas-Marine) juuri tuohon vessavälkköön, jotta se lämmetessään antaisi jo itsestään lämmintä ilmaa sisätiloihin, eikä takana olevaan tavaratilaan. Oikeastaan vene oli oikein kodikas ja viihtyisä pikkukoti. Kaunista teakpintaa näkyi joka puolella runsaasti. Pienet verhot olivat ikkunoissa jne.

Purjevarustuksessa oli uutta itseskuuttaava fokka. Lisäksi oli genoa ja spinaakkeri varusteineen. Yksipyttyinen Yanmar-diesel oli uskollinen ja varma apukone, mutta vastatuuleen ajettaessa huomasi kyllä, että puhtia olisi pitänyt olla enemmän. Rantautumisessa oli ongelmana usein se, että alhaisilla kierrosnopeuksilla ei kytkin aina ottanut kiinni (jonkinlainen keskipakokytkin). Näin oltiin usein epätietoisia siitä, pyörikö potkuri vai ei ja sen vuoksi rantautumiset olivat toisinaan kömpelöitä vauhdin loputtua kesken jne. Istuinkaukalossa oli hyvin tilaa kasvaneellekin miehistölle ja takana oli jopa uimaportaat.

Olimme tyytyväisiä uuteen purteemme ja se avasi meille taas uusia mahdollisuuksia harrastuksemme parissa.

Uusi vene Finn Express 83 silloisessa kotisatamassa, Espoon Globbenissa.

Istuinkaukalossa oli tilaa irtopöydälle.

Högsåran kyläsataman venevajoja.

Jurmon henki.

Hangossa meillä oli usein kauppatuttavan paikka varattuna.

Pirate asiantuntevassa ohjauksessa.

Uusin miehistön jäsen oli vielä koulutettavana.

Piraten spinaakkeri oli värikäs.

Grillauspaikat olivat välillä eksoottisia, kuten tässä Högsårassa sateella.

Helsingholm oli vielä 1984 varsin rauhallinen ja idyllinen pikkupaikka.

Bllåbärskärin alue oli hieno välietappi ennen Hankoa.

Muutama unohtumaton kohde: Tunnhamn ja Björkön sisäjärvi.

Högsåran kuvauksellisia venevajoja ja Fiinan mökki, joka vielä 1986 oli entisellä paikallaan vieraslaiturin tuntumassa Kejsarhamnissa.

__________________

LEPORELLO

Miehistö kasvoi sekä kooltaan, että lukumäärältään. Niinpä tuli vielä kerran eteen veneen suurentaminen. Jälleen ensitutustuminen tapahtui venenäyttelyssä. Siellä kiinnitettiin huomio uuteen Scanmar-malliin, jonka tyyppinumero oli 345. Olin joidenki Pirate-purjehduslomiemme yhteydessä alkanut kärsiä selkäongelmista ja listasin seuraavat asiat veneen perusvaatimuksiksi: rattiohjaus (suora ohjausasento), kunnollinen pilssi, iso istuinkaukalo, helppokäyttöinen osatakila, rullafokka, kunnollinen vessa, tilava keittiö ja U-sohva salongissa.
Kaikki nämä täyttyivät Scanmar 345:ssä, jonka Anna risti Leporelloksi (Mozartin oopperahahmon, Don Juanin, palvelijan mukaan).
Leporello painoi jo vajaat viisi tonnia ja sen masto huiteli 16 metrin korkeudessa. Sen purjevarustus oli monipuolinen, mutta vähitellen vakiopurjevarustukseksi muotoutui isopurje ja itsejalustava fokka, jolla vene kulki aivan riittävän hyvin ja luoviminenkin oli vaivatonta.

Vuosien varrella Leporelloa varusteltiin vähin erin. Asensin siihen mm. maasähkökeskuksen ja automaattisen akkulaturin. Kylmäboxiin laitettiin kylmäkone, jota kuitenkin käytettiin akkujen säästämiseksi vain koneen ollessa käynnissä ja siinä kertynyt kylmä varattiin pohjalla oleviin jää- ja vesipulloihin, joita siellä oli paksuhko kerros. Puomiteltta hankittiin sadepäivien varalta ja se antoikin merkittävästi lisäkäyttöä veneen sinänsä tilavalle ulkotilalle, sitloodalle.

Kävi kuitenkin niin, että vaikka meillä oli erinomaisen hyvä vene, alkoi sen käyttö hiipua. Lapset kasvoivat ja heidän mielenkiintonsa alkoi suuntautua muihin kesäharrastuksiin. Kuopio Haminalahden upeine ympäristöineen otti myös osansa. Niinpä ajatus siitä, että vielä voisi tehdä elämässä muutakin, kuin purjehtia, alkoi voittaa alaa.
Leporello myytiin 2004 kesäkuussa. Se matkasi Turun lähelle, Piikkiöön.

Scanmar 345 oli komea vene ja se purjehti hyvin.

1990 Purjehdittiin Merikerhon eskaaderipurjehdus Tallinnaan, joka silloin oli vielä Neuvostoliiton vallan alla.

Gasti ohjailee Tallinnasta palatessa.
________________

Merikerhon kesäjuhlat Ålössä olivat monen vuoden ajan eräs purjehduskesän kohokohdista.

Mukavaa yhdessäoloa, pukujuhlia ja musiikkia.


______________________


PURJEHDUKSEN UUSI TULEMINEN JA AKIRA

Kuinka ollakaan, elämä on täynnä yllätyksiä ja uusia käänteitä. Jälleen kerran kävimme venenäyttelyssä 2013. Siellä oli uusi Bavaria 33, jonka tilaratkaisut tuntuivat aivan uskomattoman toimivilta. Pinnan alla kytenyt liekki pääsi roihahtamaan ja vaikka uusi vene olisi ollut houkutteleva mahdollisuus, katselimme myös käytettyjä. Eräs Turun suunnalla myytävänä ollut Bavaria 33 herätti huomiota hyvin järjestelmällisellä ja huolellisella ilmoittelullaan. Niinpä kävimme katsastamassa veneen keväällä pääsiäisen tienoilla ja olimme saan tien vakuuttuneita siitä, että tämä oli juuri se meitä varten tarkoitettu. Hyvin hoidettu, siisti ja hyvin varustettu. Asiat alkoivat saada vauhtia ja toukokuussa olimme jo oman veneemme vesillelaskussa ja varustelussa Johannan ja yhdessä entisen omistajan kanssa.
Kesäkuun puolivälissä, juuri ennen Juhannusta, toimme sitten Annan kanssa veneemme kotisatamaan, josta sitä ennen oli saatu oikein hyvä laituripaikka. Kotimatkalla poikkesimme tervehtimässä muutamia vanhoja mielipaikkojamme ja tunsimme, että olimme palanneet entiseen elämäämme takaisin, ikäänkuin tuota kymmenen vuoden harharetkeä ei olisi koskaan ollutkaan.


Oheisena muutamia kuvia Akirasta, sekä kuvia hakupurjehdukseltamme.

Aira on 10,6 metriä pitkä ja 3,5 m leveä ja painaa 5,5 tonnia. Maston korkeus on 15 m.

Siinä oli jo valmiina paljon meille uutta tekniikkaa, kuten karttaplotteri ja monipuolinen mittaristo.

Sisustusratkaisu oli lähes samanlainen, kuin Leporellossa. Kokonaissävy on kuitenkin vaaleampi ja valoisampi.

Akira kotisatamassaan Airistolla. Vene tuntui suurelta, kuin valtamerilaiva.

Olipa hieno tunne istua taas oman veneen ruorissa.

Högsåra oli lähes entisellään.


Ålössä palasivat vanhat muistot elävästi mieleen.


Kytön jälkeen paistoi jo aurinko.

Kotsatamassa hienon matkan jälkeen.